Etsimme asiakkaallemme Vantaalle Hakkilan alueelle
VARASTOTYÖNTEKIJÄÄ
Työtehtävinä on mm vastaanoton, keräyksen ja pakkauksen käsin tapahtuvat varastotyöt.
Arvostamme tekijältä reipasta työskentelyotetta, sorminäppärtyyttä, ahkeruutta ja tarkkuutta. Aikaisempaa työkokemusta et välttämättä tarvitse, mutta työssä menestymisessä helpottaa esimerkiksi kokemus kaupan hyllytyksen, varastoalan tai vaikkapa ravintola-alan työkokemuksesta sekä halukkuus tehdä rutiininomaista mutta nopeatempoista työtä. Työkielenä suomen kieli.
Työtä tehdään tavallisimmin maanantaista perjantaille 2-5 päivää viikossa. Silloin tällöin on myös tarjolla lauantaivuoroja. Työhön kutsutaan aina päiväkohtaisesti erikseen tai katsotaan asiakkaamme kanssa työajat, jolloin sinulle parhaiten sopisi työskennellä. Työtä voi olla aamuvuorossa (klo.6-14), iltavuorossa (klo.14-22) tai esim päivävuorossa 9-17. Tarkoituksemme on siis löytää joustavasti eri työaikoina työntekoon pystyviä tekijöitä. Työ sopii myös tekijälle, joka voi työskennellä muutaman päivän viikossa iltavuorossa (esim opiskelijat). Työssä on mahdollisuus tehdä myös vuorotyötä kokoaikaisesti,
Työssä noudatetaan Kaupan varaston työntekijöiden työehtosopimusta (Palkkaus B2 mukaan).
Jos kiinnostuit tehtävästä, laita hakemus s.postilla lauri.eerola@optimax.fi tai oheisen hakulinkin kautta. Liitä mukaan CV. Laita hakemuksen otsikoksi OSA-AIKAINEN VARASTON TYÖNTEKIJÄ. Hakemusten käsittelyt aloitetaan hakuaikana ja tehtävään valitaan tekijät, kun sopivat tekijät ovat löytyneet.
Lisätietoja antaa Optimax, asiakkuusjohtaja Lauri Eerola, puh. ark (klo.8–16). 050 348 4545.
Optimax on kotimainen henkilöstöratkaisuja tarjoava perheyritys. Haluamme tarjota kaikille työntekijöille mahdollisuuden viihtyä työssään sekä mahdollisuuden kehittyä työelämässä. Palvelemme juuri sinua ja autamme löytämään uusia mahdollisuuksia työuralla. www.optimax.fi